Sasu Salin ei stressaa kilpailutilanteesta
Sasu Salin.
Kuva: YLE
20-vuotias Sasu Salin aikoo tehdä kaikkensa mahtuakseen Suomen koripallomaajoukkueeseen loppukesän EM-karsinnoissa. Olimpija Ljubljanaa edustava Salin on yksi rajatapauksista, kun 16 pelaajan ryhmästä pitää karsia neljä pelaajaa pois karsintoihin mennessä.
- En pidä itseäni missään nimessä varmana 12 joukkoon. Koko ajan pitää näyttää parasta osaamista. En ole vielä ainakaan stressannut tilanteesta. Kutsu tulee, jos se tulee, Salin sanoo.
- Yritän tuoda omanlaista energiaa. Olen nuorempi jätkä vielä, joten jaksan ehkä juosta vähän enemmänkin. Puolustus ja jonkinlainen heittovoima ovat parhaat aseeni, mitä pystyn joukkueeseen tuomaan.
Kuudessa maaottelussaan keskimäärin 12,7 pistettä heittänyt Salin on pitänyt maajoukkueen alkukesän harjoituksia hyvinä - ja melko samantyyppisinä kuin seurajoukkueessaan. Mennyt viikko Virossa oli pohjien luontia.
- Virossa oli aika tiukka viikko. Nyt olemme saaneet muutaman lepopäivänkin ennen näitä Pasilan treenejä. Olemme saaneet joukkuetta hyvin yhtenemäänkin, Salin iloitsee.
Lähinnä heittävänä takamiehenä maajoukkueessa esiintynyt Salin ei tiedä tarkalleen, mitä on odotettavissa viikonvaihteen PM-kisoista Ruotsin Sundsvallista. Suomi tavoittelee ensimmäistä Pohjoismaiden mestaruuttaan 28 vuoteen.
- En ihan tunne näitä joukkueita itse, joten vaikea sanoa, millaisia pelejä on tulossa. Tiukkoja pelejä on varmasti tulossa. Meidän konsepti ei ole vielä täysin kasassa. Pitää mennä peleihin kuten aiemminkin, eikä ylimielisyyteen saa sortua missään vaiheessa, Salin totesi viitaten Suomen suosikkiasemaan.
YLE Urheilu







